maanantai 28. lokakuuta 2013

You just keep me hanging on

Tänään lenkillä olivat mukana:
Opas Tarmo
Nana
Opas Uffe...
...ja tietysti Timo josta en ottanut yhtäkään yksittäiskuvaa nähtävästi. Tarmo tuli kotiinsa lomalle uuteenvuoteen asti, ja ilokseni voin kertoa sen näillä näkymin aloittavan maaliskuussa opaskoiran työt. Timo ja Tarmo eivät tule kovinkaan hyvin juttuun, joten Timo on asustellut nyt meillä. Tämä ei muiden perheenjäsenteni mielestä (kissa mukaanlukien) ole kovinkaan hyvä järjestely, joten Timo lähtikin tänään kuitenkin kotiinsa. Sille on kuitenkin kiikarissa toinen hoitopaikka jossa se saisi viettää loppuvuoden.

Tarmon kotona on Timon lisäksi nyt myös Opas Uffe, Tarmon velipuoli. Se on Tarmon omistajien serkun koira ja neljä päivää hoidossa Tarmon luona. Hauska koira, todella pehmeä ja ystävällinen otus. Siitä ei opaskoiraa tullut, vaan Uffe viettää kotikoiran elämää Tampereella. Kävin kaikkien neljän koiran kanssa yksin lenkillä, ja vaikka alku olikin aikamoista sählinkiä, alkoi kävely jossain vaiheessa jopa sujua. Saimme melko huvittuneita katseita vastaantulijoilta ja koirapuistolla jonkun pikkukoiran omistaja kauhisteli että eiväthän ne kaikki ole omia koiriani. Vastasin, että onneksi eivät :D
Tähän loppuun kerron vielä yhden kurjan jutun: Nanalle tuli perjantaina haava kieleen. Tapaturma sattui jo aamulenkillä, mutta en tajunnut haavan olemassaoloa ennen kuin tulin koulusta kotiin. Nana oli ihan sen oloinen kuin kyy olisi sitä purrut: kuono turvonnut, tärisi, kuolasi ja ei meinannut pysyä pystyssä. Kävimme lääkärissä ja kieli tikattiin, Nana oli jo lauantaina ihan oma itsensä. Reipas otus, hyvästä pohjakunnosta on selvästi iloa aina joskus. Mutta kyllähän tuollaista aina säikähtää, on inhottavaa nähdä kun oma koira kärsii. Nyt tilanne on kuitenkin erinomainen, onneksi suussa selvästi haavat paranevat nopeasti.

Viikonlopusta Timon kannalta on vähän iloisempia kuulumisia: se oli minun ja parin kaverini mukana partioleirillä. Timo viihtyi metsässä erinomaisesti, nukkui kanssamme teltassa, viihdytti partiolaisia ja kerjäsi ruokaa leirinuotiolla. Olin todella tyytyväinen Timon käytökseen viikonloppuna, hieno pikku partiokoira. Se piti koko viikonlopun uskollisesti partiohuiviakin kaulassa!

8 kommenttia :

  1. Mahtava lauma koiria! :D ja tuo Nanan katse viimeisessä kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D Musta tuntuu että mulla on Nanasta tosi monta kuvaa joissa se näyttää just tolta, hassua...

      Poista
  2. Hienoja kuvia taas! Millä kameralla kuvaat? Oon miettinyt tota ennenkin, mutten ole huomannut kysyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Sori kun on kestänyt vastata, olen pitänyt pienimuotoisen tauon blogista. Nikonin D300s on kamerana ja ainoa objektiivi jota käytän on 50mm f/1.4 :)

      Poista
  3. Oho, melkoinen lauma :D Kerää varmaan ihan kiitettävästi katseita! Ihana toi kuva kun toinen labbiksista kylpee mudassa, se tunne koiran kellahtaessa siihen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vastaantulijoista varmaan yksikään ei kävellyt täysin reagoimatta ohi... Onneksi Timon ja Tarmon omistajalla on pihalla letku, sillä suihkuttelin lapukat, kuivasin pyyhkeellä ja siitä vaan sisälle. Paljon helpompaa kuin turkkikoirien kanssa.

      Poista
  4. They look like the luckiest dogs in the world!!!!!! <3

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com