sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kanssasi en pelkää kaupungin pimeää

Minulla on täällä hoidossa hieno otus, dobermannin ja rottweilerin risteytys Rasmus. Se saapui perjantaina iltapäivällä, eli eilen ja lähtee kai huomenna kotiin. Vaikka pidän pienistä koirista, ja seuraava koirani tuskin on whippetiä isompi, on jotenkin todella ihanaa välillä saada kävellä oikeasti ison koiran kanssa. Kävimme perjantaina Marin ja Milon kanssa iltalenkillä, eikä kotiin mennessä tarvinnut missään paikassa olla turvallisuudestaan huolissaan. Vaikka Rasmus on mitä kiltein koira, se kuitenkin näyttää sen verran hurjalta että ihmiset väistävät kunnioittavan välimatkan päähän.
Olen huomannut sen jo kauan sitten, että vieraassa paikassa koirat eivät pysty rentoutumaan ainakaan kovin hyvin. Rasmus tuntuu olevan poikkeus joka vahvistaa säännön: se nukkuu täällä ihan tyytyväisenä eikä herää vaikka minä ja Nana lähtisimme huoneesta. Toisaalta ei ihme että Rasmusta väsyttää, se on tänäänkin ollut jo kolmella pitkällä lenkillä. Nana muuttuu tietyissä asioissa hankalammaksi kun on toinen koira mukana, Nana alkaa esimerkiksi vetää enemmän. Itseään isomman koiran seurassa se kuitenkin todella harvoin alkaa haukkua vastaantulevia koiria, mikä on mukavaa. Rasmus on erinomainen henkivartija!
Mainitsinkin jo aiemmin, että Rasmus on käynyt tänään kolmella pitkällä lenkillä. Aamulla minulla oli kamera mukana, mutta siellä ei ollut muistikorttia. Illan viimeisellä lenkillä taas oli jo niin pimeää etten saanut kuvia otettua. Kävimme kuitenkin myös Malminkartanossa lenkillä Tiian ja Sofin kanssa, ja otin jopa kolme kuvaa. Vaikka sitä ei ehkä noista kuvista helposti nää, ilta oli alkanut jo sen verran hämärtyä ettei valokuvaamisesta oikein tullut mitään. Nuo kolme olivat kuitenkin niin hauskannäköinen ryhmä että halusin edes jonkun yhteiskuvan niistä. Tajusin juuri muuten, että lenkkimme oli kyllä enemmän Vantaalla kuin Malminkartanossa, seikkailimme jossain metsässä ja Rasmusta harmitti kun muut saivat juosta vapaana.
Aina välillä mietin, että minun pitäisi keskittyä Nanaan eikä pitää mitään hoitokoiria. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että voin oppia niin paljon vielä lisää koirista ja eri roduista, auttaa omistajia jotka eivät löydä hoitopaikkaa koiralleen ja tutustua lukuisiin hienoihin koirapersooniin, että aion jatkossakin ottaa meille hoitokoiria. Ainakin niin hienosti käyttäytyviä kuin Rasmus, se matkusti bussissakin oikein rauhallisesti! Ja näytti koko ajan niin huippuälykkäältä että huhhuh...