sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Mitä näät se totta on


Kun kävelimme noiden neljän koiran kanssa, en voinut kuin miettiä että mistä ne kaikki tulivat.... Nana nyt on Nana ja Sofi on Sofi. Timon omistajan poika oli kipeänä tänään, joten Timo tarvitsi liikuntaa. Ja Milo on meillä hoidossa tiistaihin asti koska sen omistaja lähti käymään Venäjällä. Siispä lenkillämme oli mukana neljä koiraa. Kaikki sujui kuitenkin yllättävän hyvin, mitä nyt Sofi ja Nana ottivat loppulenkistä vähän matsia ja taluttajat turhautuivat välillä vetäviin koiriin.





Kun nyt kerran lenkille lähdettiin, ei ollut mitään syytä palata heti kotiin. Niinpä lenkkimme jatkui niin pitkään että pimeys ehti laskeutua. Juuri sitä ennen saimme nauttia kauniista ilta-auringosta, otin muutaman kuvan joista varsinkin ensimmäiseen olen todella tyytyväinen. Kun on lenkillä noinkin monen koiran kuin neljän kanssa, se tuntuu aluksi epäkätevältä ja siltä että koiria on ihan liikaa. Mutta kun on jonkun aikaa kävellyt, ei sitä enää osaa ajatella että koiria on jotenkin monta. Ne vain tallustavat (tai no, lähinnä laukkaavat vapaina) eteenpäin tyytyväisinä, yhtenä laumana.





Ensi viikolla onkin syysloma, mutta vasta torstaista eteenpäin. Alkuviikkoni on _kamala_, liikaa soittojuttuja ja muita kiireitä joten en välttämättä ehdi päivittämään. Onneksi loma tulee, sitten on aikaa ottaa hienoja kuvia ja istua koneella ;)

14 kommenttia :

  1. Ihania nuo auringonlasku kuvat :)!

    VastaaPoista
  2. Siistejä noi auringonlaskukuvat ja ihmettelen taas kuinka oot onnistunut noin hyvin ton ryhmäkuvan otossa! Hienoja lenkkikavereita sulla kieltämättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Haha otin ainakin 10 kuvaa ja toi oli onnistunein. Yrityksen ja erehdyksen avulla aina joku sattuu osumaankin :D

      Poista
  3. Voisin kattoa näitä kuvia vaikka kuinka pitkään, ihan parhautta. <3 Meidän koirat (myös Dino ja Milo on meidän!) on ihania, vaikka ne vähän urpoileekin välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Totta kai ne on meidän koiria kaikki! Paitsi silloin kun ne käyttäytyy huonosti, silloin ne on hoitokoiria tietysti ;)

      Poista
  4. Passing by to say hi! I hope you guys are doing well!! Have a beautiful weekend! Hugs, Francesca

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh thanks! Well, dogs are fine but I have the flu. It's a shame because I'm currently having my autumn break from high school. Oh well, life still goes on :D Hopefully you and Joker are doing fine:)

      Poista
  5. Kuvia Kolilta mun blogissa ;) - jos kiinnostaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa oon askelta edellä, näin ne ja kommentoinkin jo!

      Poista
  6. Voi Sofia. <3 Sillä ei oo edes koirakavereita! Se on asia mitä mä ihan tosissani harmittelen (onko toi sana?), Sofi nauttii niin paljon kavereiden seurasta nykyään ja sit se on kaks viikkoa erakoituneena mökillä. Voi pientä.

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com