maanantai 14. huhtikuuta 2014

Menet tai et silti sydämeni viet



Minusta tuntuu ihan kuin olisin juuri vasta tänne kirjoittanut, mutta onhan siitä jo muutama päivä. Kävimme mätsärissä, Nana sai sinisen ja Rico punaisen nauhan eikä kumpaakaan onni suosinut nauhakehässä. Nanaa olisi saattanut tietysti suosiakin jos en olisi missannut koko kehää koiria lenkittäessäni :D No, sellaista se on joskus, seuraavissa mätsäreissä sitten paremmin. Oli kuitenkin kivaa taas pitkästä aikaa päästä mätsäriin. 1.5. Nana täyttääkin jo kahdeksan ja on auttamattomasti veteraanikehäkamaa, kyllä aika rientää.




Eilen olisi kyllä pitänyt olla kamera mukana, koska törmäsimme 3v rhodesiankoiranarttuun, jonka kanssa Ricolla oli todella hyvät leikit. Olin Nanasta ylpeä, koska se suhtautui tosi fiksusti vaikka vieras narttukoira räksytti korvanjuuressa. Rico olisi halunnut jatkaa uuden tyttöystävänsä kanssa samaa matkaa kun käännyimme eri suuntiin. Koirista kyllä aina huomaa miten ne viihtyvät samanrotuisten seurassa, leikit sujuvat todella hyvin ja yhteinen sävel löytyy etsimättä.


Tuntuu oudolta, että Rico lähtee jo huomenna kotiin. Vastahan se tuli, Riksua tulee kyllä ikävä. Onneksi se ei asu kaukana, joten varmasti jatkossakin voimme käydä yhdessä lenkkeilemässä.


12 kommenttia :

  1. Ihania kuvia! Tykkään näiden värimaailmasta. Olin muutama vuosi takaperin varsin ihastunut rhodesiankoiriin, upeita otuksia. :)
    Mäkin haluan kehäkettuilemaan Lukan kans :D Ei olla käyty mätsäreissäkään reiluun puoleen vuoteen. Muistaakohan tuo koira enää että miten päin siellä kuljetaan :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Hauskaa, rhodet on kyllä komeita! Haha kyllä se muistaa, menkää ihmeessä. Nythän niitä kevään edetessä on varmaan kohta kaikkialla :D

      Poista
  2. Kauniita kuvia ihanista koirista taas kerran! Ricon ulkonäkö miellyttää kyllä silmää. :) Kumpa tännekkin järjestettäisiin välillä mätsäreitä, niissä on niin hyvä kerätä kokemuksia nuorille koirille ja ovat ne muutenkin kivaa tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon (: Jep se on komea koira <3 Mätsärit on kyllä hauskoja, Nanakin yleensä viihtyy oikein hyvin siellä.

      Poista
  3. eikää nää kuvat oli aivan ihania! aurinko tuo niihin niin ihanan tunnelman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, sattu kyllä olemaan kaunis valo :)

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia <3______<3 Koirien lisäksi toi taivaanraja on jotenkin erityisen hieno! Sun hoitokoirat on vissiin kaikki sellaisia, joita voit pitää vapaana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Joo niin onnellisesti on tähän asti sattunut melkein kaikkien kohdalla :D

      Poista
  5. Aivan ihana tunnelma kuvissa! Täytyi selata postaus läpi monta kertaa, jotenkin aika on niin pysähtynyt kuvissa ja tulee sellainen älyttömän onnellinen fiilis. :D

    VastaaPoista
  6. Sun blogi on todella mukavan oloinen liityn lukijaksi!

    Tassujen Vilinää http://karvatassujenvilinaa.blogspot.com/

    Tervetuloa seuraamaan seropipennun elämää pennusta aikuiseksi

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com