maanantai 12. elokuuta 2013

Tunnetko sä kuinka syksy lähenee


Kävimme äsken isän kanssa viemässä Timon ja Nanan lenkille ja pysähdyimme koirapuistollemme kuvaamaan. Isä halusi oppia käyttämään "uutta" kameraani joka on ollut minulla jo monta kuukautta, ja minä halusin saada itsestäni ja koirista kuvia. Hyvä kombo siis. Haluaisin kuitenkin kirjoittaa koirapuistoilun sijaan (miten minusta tuntuu että taas kerran) siitä kuinka helppoa ja hauskaa elämä on.


Monissa blogeissa on ollut jotain mainintoja koulun alkamisesta, syksystä ja siitä kuinka kamalaa tämä kaikki on. Facebookin etusivuani koristavat koulusta marisevien ihmisriekaleiden päivitykset. Minulla alkaa huomenna lukion 2. vuosi, enkä voisi olla tyytyväisempi. Minulla on ollut IHANA kesä, liioittelematta voisin sanoa että paras tähän asti. Olen tehnyt vain ja ainoastaan niitä asioita joista nautin, juuri niiden ihmisten kanssa joista pidän. Tavallaan on harmi että koulu alkaa, koska en voi enää esimerkiksi lähteä keskellä yötä näkemään kaveriani tai muutenkaan elää kovinkaan spontaanisti. Timo asuu meillä nyt ainakin, joten senkin takia minun täytyy suunnitella menemisiäni.


Tietyn järjestyksen ja rytmin saapuminen elämään on ehkä kuitenkin ihan mukavaakin näin kesän jälkeen. Monet kerrat olen kuullut ihmisten (opettajien varsinkin) sanovan että hyvä kun alkaa kesäloma, pääsee rentoutumaan. Lapsuuden kesistäni en paljoa muista, olen varmaan ollut aika lailla koko ajan melko rentoutunut oli loma tai ei :D Kaksi edellistä kesää eivät kuitenkaan erinäisistä syistä olleet minulle mitään rentoutumisen aikaa, vaan enemmän loputtoman pitkä ajanjakso josta yritin selvitä. Totta kai -11 ja -12 kesissä oli myös hyviä asioita, mutta varsinkaan viime kesänä en kyllä todellakaan rentoutunut. Silloin koulun alkaminen oli helpottavaa, mutta toisin on nyt. Menen yhä mielelläni kouluun, mutta en sen takia että se olisi pelastautumiskeino kesästä. Tällaisen lukujärjestyksen kanssa toisaalta varmaan kuka vain menee mielellään kouluun.

Pelkästään kivoja aineita, pelkästään kivoja opettajia. Ei huono! 
Koirapuistoreissusta mainitsen vielä sen verran, että Tarmo tuli käymään siellä kahden tytön kanssa jotka ulkoiluttavat sitä. Jälleennäkemisen riemua ei ollut Tarmon ja Timon välillä havaittavissa, hyvä ettei Tarmo käynyt Timon päälle... Se onkin syynä sille että Timo on nyt meillä, koska poikien yhteiselo ei ole ihan mutkatonta. Onneksi Nana pitää Timosta tai ainakin sietää sitä, joten ongelmaa ei ole. Nana on muuten nyt reilun viikon syönyt Nutrolinin Nivel Moniteho-lisäravinnetta, ja tänään se hyppäsi puistossa kaksi kertaa ihan itsekseen kivelle! Aiemmin se ei hyppinyt vaikka sitä olisi pyytänyt, ja oli muutenkin to-del-la jäykkä varsinkin herättyään. Uskon, että tuosta valmisteesta on ollut sille iloa.


12 kommenttia :

  1. ihania koirakuvia :3 toi timo on tosi lutunen!

    VastaaPoista
  2. Ooooi ihania koiria sulla, koirat on niin parhaita! :) sun blogin ulkoasukin on tosi kiva, bannerista varsinkin tykkäsin hurjasti! :)
    http://rontonelamaa.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitti! Saat muuten paremmin katselukertoja omaa blogiasi muiden blogeissa mainostaen, kun luet tän postauksen :)

      Poista
  3. Onpa kivoja kuvia, noi sun koirat on kyllä söpöjä!

    VastaaPoista
  4. Mäkin meen mielelläni kouluun, mut sen takia et se on just pelastautumiskeino kesältä ja tyhmiltä ajatuksilta, joille on lomalla ollut ihan liikaa aikaa. Tietysti on ollut joitain aivan mahtavia päiviä ja alkukesän protu oli ehdottomasti elämäni paras viikko, mutta kesäloma kokonaisuutena ei oo ollut kovin mahtava. Ehkä ens kesä sitten on! :)

    Tosi kivoja kuvia ja taas sanon, että sä oot nätti ja ihanan iloinen! Toivottavasti Timon ja Tarmon välille ei tuu pahempia riitoja, ne oli niin kavereita siellä synttäreillä etten osaa kuvitella niiden tappelevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan sun ens kesä on taas helpompi, osaan samaistua tohon pelastautumiseen vähän liiankin hyvin... Kiitos, säkin oot <3 Eiköhän ne tosta sit taas joskus, niillä (tai lähinnä Tarmolla) on vaan joku ihme kausi menossa. Tai toivottavasti se on vaan kausi :D

      Poista
  5. Hei! Oletko jo tehnyt tämän haasteen? Haatsan sut joka tapauksessa :D
    http://laskikissa.blogspot.fi/2013/08/haasteen-saannot-1.html

    VastaaPoista
  6. Ihana ihana postaus kuten sulta aina, on tää syksy mahtavaa aikaa! :) Yritän pysyä tässä mielipiteessä silloinkin, kun on vain pimeää, märkää ja mutaista... Meilläkin syödään tota Nutrolinin öljyä, Brunolla ei oo mitään vaivoja ollutkaan joten sillä ei ns. näkyviä tuloksia ole, mutta eiköhän toi pitkälläkin tähtäimellä ole hyödyllistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä ihana :') No niinpä, varsinkin kun ton bernin turkki on niin hervoton ni tosi kivaa sit kun tulee se aika et joka lenkin jälkeen saa olla suihkuttelemassa tassuja... No, täytyy yrittää selvitä. Noista Nutrolinin tuotteista oon lukenut kaikkialta pelkkää hyvää, ja ei niistä ainakaan haittaa ole, eli kannatan! :D

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com