perjantai 23. elokuuta 2013

Erinomaiset tokotreenit ja Timo Taiteiden yössä

Eilen sain suostuteltua Tiian ja Sofin mukaan treenaamaan tokoa. Mukana olivat myös Heidi ja Java sekä Anna Lokin kanssa. Aika hyvin että kaikilla on omat blogit, on tämä koirablogin pitäminen nähtävästi kovin suosittu harrastus! En ottanut itse treeneistä juurikaan kuvia, paikallaolosta muutaman onnettoman räpsyn. Timo teki aika hyvällä vireellä töitä, mitä nyt vähän kiemurteli luoksetulossa eikä ikinä päässyt perille ja kesken paikallamakuun alkoi haukkua viereisen koirapuiston koirille... Hyvä mieli jäi kuitenkin molemmille.



Treenien jälkeen jäimme Tiian ja Sofin kanssa vielä hengailemaan, ja päätimme kävellä Huopalahden asemalle. Lähdimme kuitenkin kävelemään ihan päinvastaiseen suuntaan, ja päädyimme Länsi-Pakilaan(?) varastamaan omenoita. Lenkki oli oikein onnistunut, mikäs siinä hyvässä seurassa tallustaessa. Ja pääsin lopulta sinne Taiteiden yöhönkin, Timo hengaili tyytyväisenä vaikka monet vieraat ihmiset silittelivät sitä. Timoa ei lainkaan ahdistanut ihmispaljous, onneksi. Ilta oli oikein mukava ja onnistunut, paljon mielenkiintoisia kohtaamisia hyvien tyyppien kanssa. Pariin edelliseen vuoteen verrattuna ihmisiä oli minusta paljon vähemmän, mutta voi olla että kuvittelen.

Voi kuulostaa hullulta, mutta olen tutustunut Tiiaan pelkästään sitä kautta, että kirjoitamme molemmat blogia. En olisi ikinä uskonut, että blogin pitäminen voisi tuoda uuden ystävän (ja koiran!<3) elämääni, mutta niin on kuitenkin käynyt. En kyllä valita, koska minulla ei ole Tiian lisäksi kuin yksi kaveri joka on koiraihminen. Ja olen myös siksi iloinen että olemme Tiian kanssa tutustuneet, koska minun on joskus hankalaa löytää ihmisiä joiden seurassa uskallan olla oma itseni. No, se siitä avautumisesta :D Treenien jälkeen jotenkin ihmeen kaupalla Timolla ja Sofilla oli vielä energiaa leikkiä, ja ne vetivät muutamat rundit ympäri hiekkakenttää. Vielä juuri ennen kuin lähdimme omenanvarastuslenkille, otin yhden kuvan Tiiasta ja Sofista.

<3
Minulla alkaa koulu vasta 9.45, joten ajattelin että voin nukkua pitkään kun kotiintuloaikani ei ollut ihan 21. Jostain syystä Timo sai aamulla vähän ennen seitsämää kuningasidean alkaa haukkua, ja hereille hätkähdettyäni en tietenkään saanut enää unta. Eipä siinä muu auttanut kuin vääntäytyä ylös ja lähteä aamulenkille koirien kanssa. Otin kamerankin mukaan ja tsemppasin hurjasti että sain muutaman kuvan otettua muualtakin kuin koirapuistosta.





Täysin ilman koirapuistokuvia en tietenkään selviä tästä(kään.....) postauksesta, koska puiston kohdalle sattuessamme Timon leikkikaveri punainen irlanninsetteri Lulu sattui kohdalle. Päästimme pennut riehumaan vähäksi aikaa, voi sitä riemua! Nyt minä lähden nauttimaan tämän viikon viimeisestä koulupäivästä, hauskaa perjantaita kaikille.


10 kommenttia :

  1. Oi aamulenkkikuvat on parhautta <3 Hyvin tsempattu! Ja pakollinen koirapuistokuva myös, ihanat pennut :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus sulta taas! Ihania kuvia Timosta ja Nanasta :)

    VastaaPoista
  3. Voi Liina sä oot ihana! Tulin ihan tosi tosi TOSI hyvälle mielelle tästä postauksesta, päivän itkutkin tuli itkettyä, mutta onneks ilosta. :D
    Aaaa parhautta oikeesti. Kiitos ihan mielettömästi. <3

    VastaaPoista
  4. Onks toi Lulu vuoden vanha? ... luulen, että Muppekin on riuhunut sen kaa. Mä oon saanut valtavasti neuleystäviä blogien ja muiden some-yhteisöjen kautta - ja nykyään enemmän livenä tavataan kuin virtuaalisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se vuoden vanha :) Kai mä oon vaan vanhanaikainen ku en ikinä olis osannut odottaa että tätä kautta kehenkään tutustuisin :D

      Poista
  5. Meiän Lulukin pääs kuvaan :D Timo ja Lulu leikkivät kyllä ihan mahtavasti, parhaat kaverit! Oon tässä jonkun aikaa seurannu blogiasi anonyyminä, kun on mukavaa nähdä kuvia tutuista koirista ja muutenkin tää sun blogi on aika upee!

    Kersti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kivasta kommentista, kiva kun luet! :) Ja tosi kiva kun käytte Annin kanssa hakemassa Timoa lenkille, siitä on paljon iloa ja apua.

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com