tiistai 4. marraskuuta 2014

It’s a feeling that’s worth dying for


Nämä kaksi nuorta herraa olivat tänään mukana lenkillä, walesinspringerspanieli Charlie ja parsonrusselinterrieri Hupi. Kävin aamulla ennen koulua Nanan kanssa ulkona, ja koulusta palattuani isä oli lenkillä sen kanssa, joten vanhuskoira ei päässyt mukaan tällä kertaa. Aluksi Hupi yritti taas vaihteeksi syödä Charlien, mutta hetken päästä se totesi pikkuspanielin olevan hyvä leikkikaveri, ja pian ne jo juoksentelivat iloisina yhdessä.



Charliella ja Hupilla on todella hyvät leikit yhdessä, kumpikaan ei jää jalkoihin ja molemmilla on hauskaa. Hupi tulee meille viikonloppuna yökylään, sitten pojat pääsevät taas leikkimään. Hupi on hauska koira; se vaikuttaa äkkiseltään todella räväkältä, jopa terävältä ja kovin terrierimäiseltä. Olen kuitenkin huomannut kyseiseen koiraan tutustuessani, että se on melko pehmeä, kuuliainen ja kiltti otus. Sen herkälle puolelle pitää vain osata antaa tilaa ja se puoli on opeteltava huomaamaan - sama tuntuu koskevan monia muita koiria ja joitain ihmisiäkin.


6 kommenttia :

  1. Äääää, pikkuwalesikuvia. ;__;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Charles on kyllä aika suloinen pikkukoira <3

      Poista
  2. Ovatpas he saman sävyisiä :D Hupi kuulostaa todella kivalta terrieriltä ja Charlie alkaa yhä enemmän muistuttaa aikuista koiraa. Hienoja kuvia, kiva että nämä saivat toisistaan leikkikaverit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep :D Kiitos, se on kyllä kiva ettei tarvitse lähteä hakemaan leikkiseuraa kaukaa :)

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com