keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Keep your head up


Nämä kolme vauhtihirmua olivat tänään aamulenkillä mukana: Nana, naapurista mukaan haettu walesinspringerspanieli Charlie meillä hoidossa oleva beagle Penni. Lisäksi mukana oli kuvausassistenttina toiminut isäni. Tänään on kaunis päivä, aamulla soitin käyrätorvea ja kävin metsässä lenkillä näiden tyyppien kanssa auringon paistaessa. Sen jälkeen olen lähinnä kirjoittanut tätä postausta, kuunnellut hyvää musiikkia ja fiilistellyt sitä että nyt juuri elämä on aika hauskaa.


Minulla ei ole koulua juuri ollenkaan, joten kouluhommia ei tarvitse stressata. Minulla piti olla tylsää ja kamalaa, kun lokakuun lopulla palasin Kiinasta: kalenterissani ei ollut _yhtään mitään_. Se tuntui samaan aikaan vapauttavalta, mutta toisaalta myös todella oudolta. Olen tottunut siihen, että minulla on koko ajan kiire, olen melkein aina myöhässä jostain ja suunnittelen elämäni sellaiseksi etten varmasti ikinä joudu pysähtymään tai miettimään mitään. Nyt tähän on kuitenkin tullut muutos, minulla ei ole enää kiire.


Teen edelleen koko ajan juttuja, harvemmin istun kotona pohtimassa miksei mitään tapahdu. Kalenteriini ilmestyy spontaanisti hauskoja juttuja, on ihanaa kun usein voin vastata tulevani mukaan kun minua kysytään johonkin. Näen kavereitani, kierrän mitä erilaisimmissa musajutuissa, käyn teatterissa tai tallilla, ja tietysti ulkoilutan koiria. Olen kuitenkin oppinut nauttimaan myös yksinolosta: päivistä jolloin mitään ihmeellistä ei tapahdu.

Kirjoitan enemmän kuin ennen ja ennen kaikkea olen huomannut keskittyväni enemmän kuin aikaisemmin. Nyt juuri elämäni on sellaisessa vaiheessa, että tällaiseen himmailuun ja nollailuun on aikaa - onneksi. Ylioppilaskirjoitukset ja heti niiden jälkeen alkanut reissu Kiinaan olivat upeita kokemuksia, mutta niiden jälkeen on ollut ihanaa palata arkeen.


Varsinkin kun olen tajunnut, että arkeni on nykyään sellaista että voin nauttia siitä. Kyse ei todellakaan ole siitä, että kaikki olisi täydellistä. Ei todellakaan, kaipaan esimerkiksi todella paljon yhtä ystävääni, minua ärsyttää kun koko ajan on pimeää ja sataa vettä, haluaisin käydä tallilla useammin mutta en ehdi, kotona asuminen alkaa vähän kiristää, välillä menee hermot koirien kanssa ja niin edelleen. Pointtini siis ei todellakaan ole se, että elämäni olisi jotenkin virheetöntä, ei varmasti ole. 


Vivian Greene on kirjailija, jonka sanotaan olevan seuraavan lainauksen loihtija: "Life isn’t about waiting for the storm to pass. It’s about learning to dance in the rain". Ja tuohon ehkä kiteytyy se, mitä yritän tässä sanoa. Kenenkään elämä ei varmasti ikinä tule olemaan täydellistä, aina ärsyttää edes vähän - ja jos ei tänään niin viimeistään huomenna. Vastoinkäymisiin ja vaikeisiin asioihin on pakko opetella suhtautumaan siten, että niistä selviää, on opeteltava sietämään epätäydellisyyttä. En tiedä mistä tämä syvällinen postaus yhtäkkiä tuli. Kenties halusin näin syksyn pimeyden keskellä muistuttaa itseäni ja muita siitä, että aurinkokin paistaa aina välillä. Ja vaikka ei paistaisikaan, elämästä voi silti opetella nauttimaan. 

6 kommenttia :

  1. Hyvä, että Penni on päässyt kunnon partioleirille!

    Terv. Lauri & perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kunnon partioleiri kyllä tosiaan kuvaa Pennin oloja. Kiva kun käytte lukemassa mitä sille kuuluu!

      Poista
  2. Ihana teksti! (ja ihania kuvia) :)
    Asian laitahan on juurikin näin, pitää oppia hyväksymään se että välillä on pakko mennä päin mäntyä. Learning all the time!c:
    Aivan mahtavaa että sie osaat pitää elämässä kiirettä ja vapaa-aikaa tasapainossa, ihailtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon :') Learning all the time indeed!

      Poista
  3. Ääää, tää postaus on MAHTAVA! Rakastan sun kuvia, kirjotustyyliä ja ajatuksia kaiken kaikkiaan, oot mun esikuva! :D Just nyt mulla on tosin hillittömän hektinen ajanjakso menossa, kun koeviikko on alkamassa, eikä läksyjen teko ole kiinnostanut sitten yhtään. Ilman kiirettä ei kuitenkaan osaisi arvostaa kiireettömyyttä, joten ehkä se on jollain tapaa ihan positiivista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miiiitääää. Kiitos <3

      Totta toikin, jos on aina ollut leppoisaa ja kiireetöntä niin tuskin se sit on mitenkään erityisen kivaa :D Just se kontrasti siinä on upea, kun ensin on paahtanut koko ajan hirveetä vauhtia ja sit saakin chillata. Lopulta. Jossain vaiheessa. Toivon mukaan

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.