tiistai 21. lokakuuta 2014

Maailma me vielä valloitetaan


Charlie-walesinspringerspanieli oli meillä hoidossa, en ottanut siitä yhtään kuvaa kameralla kun oli niin paljon muuta tekemistä. 10.10. lähdin Tapiolan nuoret sinfonikot-orkesterimme kanssa matkalle Kiinaan, enkä ottanut sinnekään kameraa mukaan. 

Siispä minulla on vain onnettomia kännykkäotoksia. Matka oli niin onnistunut, kaunis, viihdyttävä, yllättävä, hauska ja uskomaton, ettei sitä saa välitettyä miljoonallakaan kuvalla. Eikä varsinkaan näillä, tässä postauksessa on neljästä eri päivästä ja kolmesta kaupungista kuvia. Matka kesti kymmenen päivää ja näimme neljä kaupunkia, joten tästä todella puuttuu paljon. Haluan kuitenkin jakaa edes nämä palat reissustamme kanssanne.
Hotellimme Pekingissä
Pekingissä soitimme kaksi konserttia, joita sponsoroi Credit Suisse - ei huono. Asuimme tuossa yläpuolella näkyvässä hotellissa. Kävimme Taivaallisen rauhan aukiolla, Kielletyssä kaupungissa, Kiinan muurilla ja näimme kiinalaista oopperaa ja tietysti koimme kiinalaisen karaokebaarin. Pekingissä oli hauskaa, sieltä jatkoimme Chonqingiin. Sieltä minulla ei ole kuin tuo yksi onneton kuva hotellihuoneestamme, joka oli muuten hieno.

Chonqingin hotellihuone
Seuraavaksi oli luvassa Suzhou, sinne lensimme Shanghain kautta. Majoitus oli vaatimattomasti viiden tähden hotellissa, en ole ikinä ennen ollut niin hienossa hotellissa enkä varmaan tule olemaankaan. Suzhoussa pääsimme soittamaan parhaaseen konserttisaliin jossa olen ikinä soittanut. Se oli ihan uskomattoman hieno paikka, oli kamalaa siirtyä soittamaan seuraavan kaupungin onnettomaan konserttisaliin. Saimme soittaa Suzhoussa yhden kappaleen paikallisen ammattiopiskelijakuoron kanssa, ja meitä johti kiinalainen kapellimestari.

Käyrätorvisektio onnistuneen keikan jälkeen
Konserttisalissa Suzhoussa
Grand Theater in Suzhou Arts and Cultural Center
Suzhousta matkustettiin vielä Shanghaihin, sieltä minulla ei olekaan mitään kuvia. Asuimme opiskelijakampuksella hotellissa, siellä saimme tavata paikallisia ja pidimme hauskaa. Soitimme vielä kaksi konserttiakin, ne menivät ihan hyvin, varsinkin kiertueen viimeinen keikka. Viimeinen ilta kului ihan liian nopeasti, jossain vaiheessa vain huomasimme kellon olevan viisi aamulla ja check outin alkavan puolen tunnin päästä :D 

 Isoksi osaksi näiden ihmisten takia mun matka oli niin täydellinen, Ryhmä akseli <3 © Paula Jordan
Kamalin osa koko matkassa, paluu kotiin
Niin sitä sitten lopulta kuitenkin palattiin Suomeen. Eilen oli ihan kamala päivä, halusin vain takaisin Kiinaan ja mistään ei tullut mitään. Tänään elämä on ollut vähän hauskempaa taas, jetlag helpottaa pikkuhiljaa ja niin edelleen. Kävimme metsälenkillä Elinan, Nanan ja naapurin Bátorin kanssa. Kameraa en edelleenkään ottanut mukaan, mutta otin kännykällä kuvan Pastorista. Saa nähdä milloin kuvausintoni taas palaa, tuskin siihen kauaa menee.

10 kommenttia :

  1. Voi vitsi miten kivalta teidän reissu kuulostaa! :') On varmaan ollut ikimuistoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä se kyllä tosiaan oli :D Kiina on ihan mieletön maa, on sääli että niin harva tulee käyneeksi siellä

      Poista
  2. Oi jukra mimmoselle reissulle oot päässy! Mahtavaa varmasti ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kyllä tuolla tuli toisteltua että kannattaa harrastaa klassista musiikkia :'D

      Poista
  3. Ei vitsit kuinka siistiä! Oisin ihan järjettömän kateellinen ellen olis niin iloinen sun puolesta! :D Ja kun ajattelee että pääsit tekemään jotain mistä nautit (ainakin toivon mukaan :p) niin huh, wow. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihana kommentti :') Kiitos <3 Joo todella pääsin, soittaminen on ihanaa. Varsinkin noin mahtavien tyyppien kanssa :)

      Poista
  4. Ohho, olikohan mun lajivalinta sittenkin väärä... :DD Kymmenen päivän matkustelu Kiinassa kaveriporukalla olisi muutenkin aika mahtavaa mutta se että pääsee samalla tekemään omaa juttuaan, aikas upeaa sanoisin ! Törmäsittekö joihinkin isoihin kulttuurieroihin matkalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassinen musiikki on kyllä se juttu!! ;) Ja matka kustansi jokaiselle lähtijälle 150e, siihen sisältyi lennot+majoitukset+ruoat+kaikki, meillä oli aika hyvät sponsorit :D

      No eipä siellä juuri muuta ollutkaan kuin kulttuurieroa, ihan tosi erilainen meno melkein kaiken suhteen kuin Suomessa. Hullu maa, en mä osaa selittää edes

      Poista
  5. Wow, kuulostaa niin huikeelta, ja sitä se varmasti olikin! Tää koko sun musiikkiharrastus vaikuttaa niin sairaan siistiltä!! Tosin mun puolesta kiva saada sut takasin Suomeen ilahduttamaan meikeläisiä näillä ihanilla postauksilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihana kommentti :') Musiikin harrastaminen on kyllä kivaa, varsinki kun oon saanut tutustua niin upeisiin ihmisiin sen takia. Kiva kuulla :D Tosin saa nyt nähdä milloin taas teen jotain postauksia, musta tuntuu et en edes muista mistä mun kamera menee päälle ku en oo niin pitkään aikaan kuvannut...

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com