Nyt taas jaksan jatkaa elämää

Hah, minun piti kirjoittaa tänne vasta koulujen alettua, mutta eihän siitä mitään tullut. Nanan ontuminen loppui päivässä, nyt olen ihan tyytyväinen etten heti lähtenyt kiikuttamaan sitä eläinlääkäriin. Helteistä johtuen Nana on saanut viettää aika rauhallisesti lomaansa. Ainoastaan öisin olemme käyneet pidemmillä lenkeillä. Niinpä en ole nyt kuvannutkaan Nanaa, emme ole tehneet mitään erityistä nyt leiriltä palattuani.

Vietin mitä ihastuttavimman viikon Karkussa musiikkileirillä. Soitin monta tuntia joka päivä, keskityin siihen ja uusiin ystäviin, sekä tietysti ihmissuden pelaamiseen. Leiristä oli myös sikäli hyötyä, että sain kuin sainkin heinäkuun aikana kaikki historiankirjat luettua läpi kirjoituksia varten. Kännykkä oli kotona, olen huomannut että tekee välillä hyvää keskittyä ajattelemiseen ja hengittämiseen facebookin ja omista tekemisistä muille tauotta raportoimisen sijaan. Tietysti täydellinen kännykättömyys tai lakkaamatta sen räplääminen eivät ole ainoita vaihtoehtoja. Haluan uskoa, että on olemassa välimuotojakin. Ja niitä olen tässä viime päivinä yrittänyt etsiä.

Mutta nyt postauksen aiheeseen, eli Muusaan! Olimme muutaman kaverini kanssa tänään hengailemassa, pelasimme Aliasta, katsoimme Unelmien pelikirjan ja pelasimme lisää Aliasta. Koirablogissa mainitsemisen arvoista tästä tekee se, että paikalla oli myös Muusa <3

Muusa on tosi hauska pentu, toivon kovin paljon että saan sen meille joskus hoitoon. Nyt se on vasta yhdentoista viikon ikäinen, mutta ehkä se joskus vielä tulee meille käymään. Näin sen ensimmäisen kerran jo pari viikkoa sitten, mutta minusta tuntuu ettei se ollut yhtään kasvanut tässä ajassa. Toisaalta ehkä se johtuu siitä, että se kasvanee hitaammin kuin labbispentu, joten en huomaa eroa.

Jostain syystä syksy ei stressaa minua vielä ainakaan juuri ollenkaan. Ylioppilaskirjoitukset (englanti, ruotsi ja historia nyt syksyllä) menevät miten menevät. Luen niin paljon kuin ikinä jaksan ja ehdin, se saa luvan riittää. Ja jos ei riitä, niin jo on kumma. Minulla on veljeni kanssa yhteiset lakkiaiset ensi keväänä, ja olemme jo sopineet että emme laita todistuksia mihinkään näkyville. Eli kunhan pääsen läpi, se riitää minulle. En tiedä vielä yhtään mitä teen lukion jälkeen, mutta eiköhän se vielä selviä.