torstai 22. toukokuuta 2014

No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu


Meillä oli mukavan rentouttava ja hauska mätsärireissu tänään Rastilassa. Yritin saada Nanan veteraanikehään, mutta sinne eikä BIS-kehään ei huolittu sekarotuisia. Sehän ei kyllä meitä haitannut. Tällä hetkellä Nana on Katjan sanoin kaljuksi kynitty. Onneksi Naanun turkki ei kuitenkaan järkyttänyt tuomaria ja kaikki sujui hienosti. Nana ei nuuhkinut kehässä kertaakaan maata, seisoi rauhassa ja ravasi nätisti, edistystä viimekertaiseen. Se on mysteeri ettei Nana ikinä hauku mätsäripaikalla muita koiria, ei vaikka joku tunkisi rekkunsa ihan kiinni siihen. Nana sai treenata häkissäoloa tänään, sekin sujui.


Juuri tällaisina aikoina kun on vähän liikaa isompia ja pienempiä murheita, on kullanarvoista että on hyviä tyyppejä ja kivoja koiria joiden kanssa hengailla. Teki todellakin hyvää saada viettää ilta kauniissa auringonpaisteessa ja nauttia elämästä. Haimme kotimatkalla Itiksestä ruokaa ja Diego keräsi paljon ihailevia ja (valitettavasti) jopa kauhunsekaisia katseita.


Huomenna on juuri sopivan kiireinen päivä. Minun pitää mennä koululle vasta kahdeksitoista ja silloinkin vain puhallinorkesteritreenejä varten. Illalla menen Kirkkonummelle teatteriin katsomaan näytelmän, jossa yksi kaverini on pääosassa. Koirien kannalta siis positiivinen päivä, koska minulla on paljon aikaa viedä niitä ulos. Lauantaina tänne tulee päiväksi vielä kolmas koira. Joskus meinaan pysähtyä pohtimaan onko näissä mun koirakuvioissa enää mitään järkeä, mutta sitten onneksi tulee kiire lähteä koirien kanssa ulos enkä ehdi vajota sen syvemmälle mietteisiini ;)

4 kommenttia :

  1. Nana on niin hieno! Ihania kuvia ja kivaa tekstiä jälleen kerran :-)

    VastaaPoista
  2. Ai sanoin vai....no, komian pytyn se kuitenkin sai. Voih, mitenhän Muppe jaksaa tuota Diegoa...

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com