sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Some just want everything



Berninpaimenkoira Timo oli tällä viikolla mukanani Helsingissä, ja nappasin siitä muutaman kuvan.  Silloin sää oli vielä ihanan keväinen, nyt takatalvi tuntuu iskeneen. Timon kanssa on mukava liikkua vilkkaammissakin paikoissa, kun hyväntahtoinen jättikoira löntystää kuuliaisena perässä. Bussissa se asettuu heti makaamaan, ja pysyttelee siinä kiltisti koko matkan. Joku mies astui epähuomiossa hieman Timon tassulle, mutta berni ei lotkauttanut korvaansakaan. Timon ollessa pentu, kuljin ahkerasti bussilla eri paikoissa sen kanssa. Nyt saan huomata, että kyllä kannatti: Timo on helppo ottaa mukaan minne vain.



Nanalle kuuluu hyvää, mitä nyt vähän vanhuus alkaa näkyä koiran käytöksessä. Nana ei välttämättä enää nouse ylös, jos joku muu kuin minä tulee kotiin. Hihnassa vetäminen on vähentynyt radikaalisti, ja Nana kulkee nykyään paljon vapaana, koska se pysyttelee niin kiltisti lähistöllä. Ensi viikolla minulla on melko kiireistä soittojuttujen ja autokoulun parissa, mutta yritän ehtiä ideoimaan ja toteuttamaan videon tässä lähiaikoina.

14 kommenttia :

  1. Kivoja kevätkuvia! Meilläkin on tavoitteena luovia Martasta samanlainen käyttäytyminen kaupungissa kuin Timolla - eli kuuliaisesti ja rauhallisesti :-) Kyllä kaikki tekeminen koiran ollessa nuorempi, niin kannattaa! Isompana sitten saa iloita ja nauttia omasta "aikaansaannoksestaan" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, pennut ovat kiitollisia opetettavia, kun oppi tuntuu suorastaan imeytyvän niihin - toki niin hyvässä, kuin pahassakin. Timo oppi käyttäytymään myös hyvän esimerkin avulla, samassa kämpässä silloin asuneet opaskoirakoulun labbikset näyttivät sille mallia :)

      Poista
  2. Berni berni berni <3 on se ihana. Joko sanoin et Timo on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi tää oli ihan sulle omistettu postaus :D Pitäiskö meiän mennä käymään Bernissä ja ostaa pentu?

      Poista
    2. me sovittiin ettei kerrota sulle etukäteen mitään Sveitsin / Saksan vai Saksan vai Sveitsin ....matkasta

      Poista
  3. Timostahan on tullut ihan aikuinen! <3 :o

    VastaaPoista
  4. Voi Timo, miten komea ;D Oon aina salaa haaveillu bernistä... Shhh!

    VastaaPoista
  5. Timo on kyllä niiinnniin ihana! Aivan ihanan kesäisen näköistä siellä, täällä Rovaniemellä pahimmat räntäkelit ja kokoajan saa luistella, oli sitten auto- tai pyörätiellä. :| Tulispa se kesä vaan nopeesti, pliispliis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on <3 Täällä näytti hetken jo hyvältä, mutta nyt on taas nollassa ja sataa milloin mitäkin, vettä ja räntää ja niin edelleen... Kesä sais tulla joo

      Poista
  6. Ihana möhkele tuo Timo, niin ilmeikäs ja rennon olonen jätkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanasti sanottu :) Timppa on kyllä mainio koira

      Poista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com