tiistai 10. joulukuuta 2013

Sitä ei saa kerrottua paperilla tai sanoilla, ei teoilla

Nana oli kovin taitava malli tuossa muutama päivä sitten, kiipeili kiltisti juuri sinne mihin halusin ja pysyi kiltisti paikallaan. On ilo omistaa hieno koira. Olen miettinyt, että ensi vuonna haluan mennä Nanan kanssa johonkin kurssille. En ihan vielä tiedä mille kurssille ja mihin, mutta luulen Koirakoulu Kontaktin kutsuvan meitä taas. Olemme olleet siellä rallytoko-, koiratanssi- ja citykoirakursseilla. Ehkä joku temppukurssi voisi olla hauska, täytyy pohtia asiaa.


Tänne kuuluu samaa kuin ennenkin, ollaan lenkkeilty ja hengailtu ihan normaalisti. Pimeys estää kuvaamista ja muut aktiviteetit koiran kanssa olemista. Onneksi kohta alkaa joululoma eikä tarvitse enää tehdä mitään. Ja joulukuun viimeiset päivät vietän Perniössä ratsastusleirillä, sitä odotan jo kovasti! Huomenna menen ratsastustunnille Sandbackenille ja moikkaamaan Wäiskiä sen kotitallille. Wäiski lähtee tämän viikon sunnuntaina puolen vuoden lomalle Viroon, joten voisin varmaan tehdä Wäiskistä jonkun postauksen tässä lähipäivinä kunhan vain ehdin.

Kovasti uhosin tuossa muutama postaus sitten ettei kiirettä ole olemassa, mutta nyt alkaa kyllä jo vähän tuntua siltä etteivät priorisointitaitoni ole ihan sillä tasolla mitä ajattelin. En ehdi tehdä kaikkia niitä asioita mitä haluaisin, enkä varsinkaan kaikkea mitä pitäisi. Onneksi läheiseni ovat ymmärtäväisiä, lukio-opiskelu sujuu tarpeeksi olemattomasta panostamisesta huolimatta ja isäni ulkoiluttaa Nanaa (mielellään?) kun en itse ehdi. Ei minulla siis ole mitään hätää vaikka tuntuukin että asiat vähän kaatuvat päälle ja en ehdi enkä pysty.

8 kommenttia :

  1. Muakin hiukan houkuttelis jokin kurssi. Koiratanssi kuulostaa hienolta, mitä itse tykkäsit? Hienoja kuvia Nanasta! Kumpa omanikin suostuisivat joskus tekemään niin kuin käsken ja olemaan paikoillaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosi hauskaa kyllä, ja kehitti yhteistyötä tosi paljon :) Kiitos, kyllä ne sun kuvista päätellen suostuu! :D

      Poista
  2. Ihania kuvia :) kumpa itekkin joskus ehtisin valosan aikaan ulos..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, mäkään en nyt oo pitkään aikaan ehtinyt...

      Poista
  3. Thoes pics need to be in a calendar!! I'm serious!! :)

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com