tiistai 3. joulukuuta 2013

Niin paljon meni kanssas kaunista pois


2001-2013

Kuten muutamille ystävilleni lähettämässä tekstiviestissä eilen totesin, meillä ei ole enää kissaa. 12 pitkää ja onnellista vuotta on kuitenkin paljon pienelle kissalle. Suru tuntuu juuri nyt ylitsepääsemättömältä, on vaikeaa hyväksyä että Pirkkoa ei ihan oikeasti ole enää ja kyyneleille ei tunnu olevan loppua. Pirkko oli rotukissaksi jo iäkäs, se kuoli viimeistä päiväänsä lukuunottamatta voimiensa tunnossa. Se ei joutunut kärsimään vanhuuden tuskista ja oli todella hieno kissa ihan loppuun asti. Tavallaan tuollainen kuolema on varmaan sellainen jota itse kukin voi tavallaan jopa toivoa omalle kohdalle, ei pitkää ja hidasta kuihtumista tai kärsimystä.

En mene tänään kouluun, koska saatan ihan oikeasti lyödä jokaista joka sanoo, että sehän oli vaan kissa. Se oli minun ystäväni, rakastettu perheenjäsen, jonka paikkaa sydämessäni kukaan ei voi viedä.

Joskus kirjoitan lisää Pirkosta, kerron mitä sille kävi, laitan vanhoja kuvia siitä. Nyt juuri en pysty, mutta halusin päivittää tämän verran jotta ette ihmettele tästä mitä luultavimmin seuraavaa hiljaiseloa blogin puolella.

"True love doesn't have a happy ending, because true love never ends. 
Letting go is one way of saying I love you."