sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Timo 1v


Vietimme eilen Timon omistajan kämpillä Timon 1-vuotissynttäreitä aika isolla porukalla: paikalla oli yhteensä koko juhlien aikana ainakin 30 ihmistä :D Ihmisiä jotka ovat Timoa sen ensimmäisenä elinvuotena hoitaneet, ja muita ihailijoita on ehtinyt kertyä jo ihan mukavasti. Minä olin leiponut juhliin kaksi täytekakkua joista muiden tarjoilujen ohella nautimme, Timo sai paljon lahjoja (pehmolelut se hajotti Alfin ja Tarmon kanssa heti) ja minä näin kavereitani. Juhlat olivat siis oikein onnistuneet. Tein hauskan ihmiskokeen ja kutsuin juhliin viisi tyyppiä, jotka kaikki ovat kavereitani, mutta eivät olleet  koskaan tavanneet toisiaan. Niin ja yhtä en ollut itsekään tavannut, Tiia saapui uhkarohkeana juhliin vaikkei tuntenut edes minua, mitä nyt olimme facebookissa ja blogien välityksellä vaihtaneet muutaman sanan. Ihmiskoe oli onnistunut: kaikki tulivat toimeen ;) Synttäreillä oli  todella hauskaa, Timo viihtyi kun sai pyöriä huomion keskipisteenä. Otin kaikista kavereistani kaverikuvat päivänsankarin kanssa:

Aurora
Janne
Tiia
Mari
Katri 


Ja vielä kaikki yhdessä paitsi minä, mitäs aina haluan ottaa kaikki kuvat
Alfi oli meillä eilisestä tähän päivään hoidossa, ja kun se nyt sattuu asumaan Timon naapurissa, sekin osallistui juhliin. Tarmo on kotilomalla, eli sekin oli mukana juhlissa. Kolmistaan pojat saivat kyllä todella tehokkaasti kaikki lelut rikki, mutta ainakin niillä oli hauskaa.


Olisin tehnyt tämän postauksen jo eilen, mutta juhlat jatkuivat sen verran myöhään etten sitten enää jaksanut. Tänäänkin tämän väsääminen meni aika myöhään, koska olen nukkunut koko päivän. Parasta kesälomassa on se, että jos huvittaa nukkua, voi nukkua. Aamulla tulin kotiin, käytin Alfin, Nanan ja Vilin lenkillä, söin aamupalaa ja menin nukkumaan. Päivällä heräsin, vein taas kolme koiraa ulos, söin ja Alfin omistajien haettua koiransa jatkoin uniani. Äsken heräsin vielä kerran, vein Vilin ja Nanan puistoon ja kävin niiden kanssa hakemassa itselleni pizzan. Ihanan helppoa ja kaunista lomailla, mutta odotan kyllä jo syksyä ja koulun jatkumista. Ei onneksi mene enää pitkään!

Timon onnittelukortit