tiistai 16. heinäkuuta 2013

Päivän musiikkivinkki!

Jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen on kuunneltava seuraava biisi:



Voisin kirjoittaa tuon biisin takana olevasta henkilöstä ihan kuinka paljon vain. Tyydyn kuitenkin toteamaan latteasti että hän on uskomattoman lahjakas ja kaunis ystäväni, josta tulee vielä jotain. Tai sitten ei tule mitään. Olen lähes varma, että pitäisin tuosta biisistä vaikken tuntisi koko ihmistä. Mutta kuunnelkaa, ja kertokaa mitä piditte!

Yleensä en harrasta kahta postausta päivässä, mutta nyt oli pakko. Tietysti lähinnä sen takia, että teidän kaikkien pitää kuunnella tuo biisi, mutta myös koska halusin jakaa vielä tänä iltana ottamani kuvat. Tarmo oli meillä tänään iltapäivällä muutaman tunnin ajan, Vili tuli sen kanssa ihan hyvin juttuun. Välillä ne alkoivat tuijotella toisiaan, mutta kun puutuin siihen joka kerta heti, ei mitään ongelmia tullut.


Äsken kävin viemässä Tarmon kotiin ja otin Dinon tilalle. Vilin omistaja oli varoittanut ettei Vili tule toimeen uroskoirien kanssa, mutta ainakin Tarmon se sulatti ja Dinoon rakastui. Dinolla on kyllä ihan uskomattoman hyvät sosiaaliset taidot, se saa kaikki koirat leikkimään kanssaan. En ole pitkään aikaan tehnyt niin että iskisin vain miljoona kuvaa peräkkäin, mutta nyt taidan tyytyä siihen. Pari ensimmäistä kuvaa ovat Dinon ja Tarmon omistajan pihasta ja loput koirapuistostamme.





Tähän väliin laitan 30sek väsäämäni lyhyen videopätkän poikien leikeistä :)







Huomenna meidän piti mennä Munkkiniemeen mätsäriin, mutta se ei vaikuta nyt ihan kauhean hyvältä kun en löydä kummankaan rokotuskorttia MISTÄÄN. Saa nähdä mitä tästä tulee. Mutta joo loppuun vielä ihana kuva, jotta kaikki muistaisivat että jokaisella pilvellä on kultareunus tai jotain sellaista.

"Onnellisuus
Menneen päivän valo" 

6 kommenttia :

  1. Wihii taas Dinoakin näkyy sun postauksissa :DD Hyvä ääni on tuolla sun kaverilla ja ihana toi vika kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep siitä Dinosta ei pääse millään eroon... ;) itsekin pidän molemmista! Tai kaikista jos Dinokin lasketaan :D

      Poista
  2. On tosiaan hieno ääni sun kaverilla ja biisi muutenkin hyvä! :)

    VastaaPoista
  3. En voisi olla enempää samaa mieltä! :)

    VastaaPoista
  4. Vau!Aivan mahtava ääni ja hyvä biisi!:)

    VastaaPoista

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com