tiistai 12. tammikuuta 2016

Matka Koiratädin ihmemaahan


Useat ihmiset ovat eri tavoin vihjanneet, että saatan olla osittain koira
Aloitin blogin kirjoittamisen lokakuisena iltana vuonna 2012, ja olin saanut oman koirani Nanan helmikuussa 2011. Ennen näitä tapahtumia ehdin hoitaa lukuisia koiria. Osa näistä koirista on löydettävissä teksteistäni, toisista ei ole kuultu muualla blogissani. Olen kiitollinen kaikille koiranomistajille, jotka ovat opastaneet minua, ja antaneet minun tutustua koiriinsa.

Kesällä 2012 minä, labradorinnoutaja Opas Gigi ja Nana
Vauvakirjaan on tapana listatata lapsen ensimmäisiä sanoja, ja niin myös vanhempani tekivät. Reippaana puolitoistavuotiaana toistelemieni sanojen joukosta löytyvät tietysti hauva ja koira. Siispä voidaan sanoa, että kiinnostukseni koiria kohtaan on melko varhaista perua. Asuin kuusivuotiaaksi Espoon Olarinmäessä. Olimme sulloutuneet kerrostalokolmioon isäni, äitini ja kahden isosisarukseni kanssa. Sieltä muistan muutamia koiria, joita silittelin, kun tapasin niitä. Samassa rapussa asuivat lempeä Abdulla-mäyräkoira, eräs kiltti perhoskoira ja alakerrassa majaili pelottava rottweiler. Lisäksi muistan Olarista ihastuttavan novascotiannoutajan, Pikku Myyn, jota kävin sen omistajan kanssa ulkoiluttamassa. Näistä koirista minulla ei ole kuvia, eikä kovin tarkkoja muistojakaan.

Koiraharrastukseni alkoi varsinaisesti, kun muutimme nykyiseen kotiini, omakotitaloon Espoon Laajalahteen kesällä 2003. Aloin pikkuhiljaa tutustua naapurista löytyviin koiriin, kuusivuotiaan tarmolla. Laitoimme viereisestä talosta löytyneen uuden ystäväni Elinan kanssa ympäri Laajalahtea keltaisia ilmoituksia, joissa mainostimme tarjoavamme koirien ulkoilutusapua. Yhteydenottoja ei tainnut lappujen kautta tulla yhtäkään, mutta koiratuttuja alkoi silti löytyä.

Sekarotuinen Maija pihallamme Laajalahdessa syyskuussa 2009

Naapurissa asuivat musta, labradorinnoutajaa muistuttava sekarotuinen Lotta, ja sen kanssa samassa rivitalossa ruskea ja kaunis pitkäkarvainen mäyräkoira Max. Kävimme Elinan kanssa usein soittamassa näiden kahden ovikelloja, ja saimme rapsutella Maxia ja Lottaa. Ne olivat molemmat ystävällisiä ja rauhallisia koiria. Kerran yritimme Elinan kanssa viedä Maxin lenkille, mutta se ei suostunut etenemään postilaatikkoa pidemmälle ilman omistajaansa.

Myös kerrynterrieri Mandy ja ceskyterrieri Roosa asuivat aika lähellä. Tutustuimme koiriin Elinan isoveljen kautta. Olimme vasta ala-asteikäisiä, mutta saimme silti viedä koiria ulos kahdestaan Elinan kanssa. Mandy oli Elinan suosikki, ja Roosa minun. Mandy oli herkkä, äänekäs ja aikamoinen säheltäjä, Roosa taas rauhallinen ja kiltti. Ulkoilutimme Mandya ja Roosaa usean vuoden ajan monta kertaa viikossa. Vietimme aikaa myös koirien kotona leikkien Mandyn kanssa sen pehmoleluilla.

Rottweiler Donna oli ehdottomasti yksi hienoimmista ja rohkeimmista koirista. Sekin asui täällä Laajalahdessa. Kävimme Elinan kanssa ulkoiluttamassa Donnaa Eero-omistajan työpäivien aikana. Donna oli mitä kiltein ja tottelevaisin, Eero ei juurikaan pitänyt koiraansa hihnassa. Kaupankin edessä Donna odotti vapaana, vaikka ohi olisi kulkenut rähjääviä koiria. Donna oli myös meillä hoidossa jonkin verran Eeron töiden takia.

Rottweiler Donna meillä hoidossa 2009

Suomenlapinkoira Birk, ja samaan perheeseen myöhemmin muuttanut saman rotuinen Pessi, olivat myös tärkeä osa varhaista koiraharrastustani. Ne olivat käyrätorviopettajani koiria, jotka olivat meillä hoidossa välillä. Minusta tuntuu, että Birk oli vanha niin kauan kun sen tunsin. Muistan, kuinka kerran kutsuin Birkin vieraaksi synttäreilleni, se oli rakas ystävä. Birk piti raa'asta makaronista. Pessi oli komea parkinvärinen lapinkoira, toivoton sählä. Sillä oli yksinolo-ongelmia, mutta reippaana koiratyttönä väsytin sen niin, että se jäi täällä ollessaan rauhassa nukkumaan yksinolojen ajaksi. Kun kotiinlähdön aika koitti, Pessi ei meinannut suostua lähtemään omistajansa matkaan. Muistan, kuinka itse olin lopenuupunut Pessin aktivoimisesta.

Minä ja suomenlapinkoira Birk

Suomenlapinkoira Pessi meidän kuistillamme Laajalahdessa 2007

Saksanpaimenkoira Känkkä oli isäni säveltäjätutun koira, johon kiinnyin kovasti. Känkkä oli meilläkin käymässä, mutta lähinnä muistan, kuinka isän kanssa kävelytimme kunnioitusta herättävää seefferiä ympäri Töölönlahtea. Koirien tullessa vastaan isä meinasi olla pulassa Känkän kanssa, mutta minä pärjäsin sen kanssa ongelmitta. Viitasaaren Musiikin aika-festivaaleilla Känkkä ja minä majoituimme samassa paikassa, ja ulkoilimme siellä yhdessä. Känkän kuolema järkytti minua suuresti, surin sitä harvinaisen perusteellisesti.

Labradorinnoutaja Pilvi oli ala-asteella hoitokoirani. Tutustuin siihen Pilvin ollessa pentu, ja ulkoilutin sitä jonkin aikaa. Pilvi oli todella ahne ja iloinen, poikkeuksellisen pieni labbis. Meillä oli yhtenä kesänä hyvä diili Pilvin omistajien kanssa: isosiskoni Katri hoiti perheen lapsia, ja minä ulkoilutin koiraa.

Labradorinnoutaja Pilvi

Suursnautseri Hodu ja sen omistaja Teukka ovat olleet suuria innoittajiani. Tutustuin parivaljakkoon koirapuistollamme, mutta en uskaltanut kysyä, saisinko ulkoiluttaa Hodua. Ihailin Hodun isäntää suuresti, ja olin varma, että hän tietää kaiken koirista ja niiden kouluttamisesta. Teukka harrasti Hodun kanssa hakua, tiesikin paljon koirista, ja jakoi tietojaan mielellään eteenpäin. Hän kuului kahdeksan maissa koirapuistoon kokoontuvaan vakiporukkaamme. Siellä minäkin pyörin, vaikkei minulla ollut vielä tuolloin edes omaa koiraa.

Hodu toteutti kaikki sille esitetyt käskyt nopeasti ja ilolla. Olin haikaillut jo pitkään, että saisin taluttaa sitä. Kun Teukka vihdoin kysyi, haluaisinko ulkoiluttaa Hodua, olin haljeta riemusta. Muistan, kuinka ulkoilutin innoissani Hodua kaatosateessakin, vain siitä riemusta, että vastuulleni oli uskottu niin hieno koira. Hodu oli myös meillä hoidossa muutamaan otteeseen. Se oli upea koira, ja jätti lähtemättömän vaikutuksen.

Suursnautseri Hodu koirapuistossa talvella 2009

Fieldspanieli Elmo (Goloworez Thriller) oli ala-asteella ollessani yksi tärkeimmistä hoitokoiristani. Elmon tavaramerkkinä voisi pitää sen alati heiluvaa häntää ja ystävällistä käytöstä. Kävin ulkoiluttamassa Elmoa tunnollisesti joka päivä koulun jälkeen muutaman vuoden ajan. Elmon omistaja opetti minulle miten koiria esitetään näyttelyssä, Elmo taas, kuinka uskomaton ystävä koira voi olla. Tunsin Elmon pikkupennusta asti, se tuntui ajattelevan minua yhtenä laumansa jäsenistä. Yläaste ja pidemmät koulupäivät vähensivät Elmon ja minun yhdessä viettämää aikaa. Elmo oli mukana kuvioissa, kunnes se muutti perheineen pois Laajalahdesta.

Fieldspanieli Elmo ja labradorinnoutaja opas Gigi koirapuistolla

Yksi Elmon pentukavereista oli saksanpaimenkoira Marco, jonka isäntään Kaideen tutustuin Elmon omistajan kautta. Aluksi en saanut taluttaa Marcoa, mutta perheen kahta muuta koiraa, sekarotuista Rokia ja sen pentua Maijaa kyllä. Muistan, kun ensimmäistä kertaa Rokia taluttaessani ajattelin, että näin upean koiran kanssa jaksaisin helposti kävellä koko päivän. Roki oli huumorintajuinen, tottelevainen ja kiltti koira. Sille ei tarvinnut remmiä. Maija oli vähän toista maata, arka ja epäluuloinen, mutta varsin tottelevainen sekin. Maija oli meillä hoidossa välillä juoksuajan koittaessa, ja kävin ulkoiluttamassa sitä ja Rokia yhdessä kaverini Janikan kanssa.

Sekarotuisen Rokin kanssa lenkillä

Sekarotuinen Maija meillä hoidossa 2009

Jossain vaiheessa aloin taluttaa Marcoakin, se oli kiinnostava ja erityinen koira. Marco kuoli täysin yllättäen sydänkohtaukseen parin vuoden ikäisenä, se oli suuri tragedia silloin. Marco oli ollut lenkillä isäntänsä Kaiden kanssa, joka oli yrittänyt elvyttää koiraansa, tuloksetta. Jälkeenpäin olen ajatellut, että tuo sydänkohtaus olisi yhtä hyvin voinut sattua minun ollessani lenkillä Marcon kanssa. Minulle olisi varmasti jäänyt ikuinen syyllisyys, epätietoisuus siitä, olisinko voinut tehdä jotain auttaakseni koiraa.

Marcon seuraajaksi Kaidelle tuli saksanpaimenkoira Tino. Tutustuin Tinoon sen ollessa pentu, ja vietin sen kanssa monta hyvää hetkeä. Samaan aikaan perheeseen tuli toinenkin saksanpaimenkoira, silloin jo aikuinen Aapo (Sensen Mann Domino). Vein välillä kaikkia neljää koiraa samaan aikaan ulos yläasteen alkuvuosina. Ne eivät olleet Rokia lukuunottamatta kovinkaan koirasosiaalisia, varsinkin Tino ja Aapo rähjäsivät lenkeillä muille koirille. Koulutin Tinoa pois remmirähjäämisestä vastaehdollistamisen periaatteita käyttäen, vaikka en silloin tiennyt kyseisen termin olemassaolosta. Opin Rokilta, Maijalta, Aapolta ja Tinolta koirien kanssa pärjäämisestä ja hankalistakin tilanteista selviämisestä.

Saksanpaimenkoira Tino

Saksanpaimenkoira Aapo (Sensen Mann Domino)

Oma lukunsa ovat vuosien varrella kaverini Reetan luona tapaamani koirat.

Labradorinnoutaja Jaffa on yksi näistä koirista, hoidin ja ulkoilutin sitä ollessani ala-asteella. Jaffa on opaskoirakoulun kasvatti, niin laatuyksilö, että sillä teetettiin muutamat pennutkin. Jaffaa viisaampaa koiraa on vaikeaa löytää. Se kuunteli (ja ymmärsi), mitä sille sanoi. Jaffaa ei tarvinnut pitää remmissä, koska se pysyi ilmankin lähettyvillä.

Reetan kautta olen tutustunut huomattavaan kattaukseen opaskoirakoulun koiria, jotka ovat olleet heillä hoidossa. Labradorinnoutajat Ämy, Felicia, Pepsi, Alfi, Gigi, Tarmo, Defa, Uffe, Utu, sekä kultanennoutaja Kirmo tulevat nyt äkkiä mieleen. Niitä ulkoiluttaessa ja hoitaessani olen oppinut kaikenlaista koirista. Gigi (aka Kiki), sekä Tarmo (http://tarmoboy.blogspot.fi/) asuivat Reetalla pidempään, ja meilläkin välillä. Muut mainituista koirista olivat lyhytaikaisempia vieraita. Tällä hetkellä Reetalla asuu opaskoirakoulun Norjasta tuoma kultainennoutaja Namu (aka Misty) ja leonberginkoira Kyösti. Reetta omisti myös berninpaimenkoira Timon, joka jouduttiin terveyssyistä lopettamaan kolmevuotiaana joulukuussa 2015.


Timo heinäkuussa 2013


Parsonrusselinterrieri Lilli oli yksi merkittävistä koiraystävistäni. Ulkoilutin iloista Lilliä monen vuoden ajan kaverini Elinan kanssa. Lillin seurassa saimme oppia vilkkaiden terriereiden mielenliikkeistä. Sittemmin Lillillä teetettiin pennut, pentueen isä oli karkeakarvainen kettuterrieri. Pääsin seuraamaan Lillin pentujen kehitystä alkuajoista siihen asti, kun ne muuttivat omiin koteihinsa. Kotiin jäi yksi narttupennuista, sekarotuinen Peppi, jota myös ulkoilutimme. Lilli ja Peppi kävivät myös hoidossa meillä.

Vasemmalla parsonrusseli Lilli, oikealla sen pentu Peppi

Bretagnenbassetti Bertti, jalo herrasmies, kuului vakituiseen ulkoilutusrinkiin. Kävimme Elinan kanssa ulkoiluttamassa sitä omistajan ollessa muualla, ja olipa Bertti meillä hoidossakin toisinaan.  Sekarotuinen, saksanpaimenkoiraa muistuttanut Junnu ja puhdasrotuinen saksanpaimenkoira Kundi kuuluivat myös näiden aikojen hoitokoiriini. Näistä kolmesta minulla ei ikävä kyllä ole kuvia. Ne kaikki asuivat täällä Laajalahdessa, ja tulivat ulkoilutusrinkiin mukaan pikkuhiljaa.

Isovillakoira Iinekseen tutustuin jo ala-asteella ollessani, ja se on edelleen mukana ulkoilutettavien koirien joukossa. Iines on elegantti, viisas koira, jota pitkämielisempää kaveria saa hakea. Samassa paikassa asui jonkin aikaa mustaterrieri Teppo, nimestään huolimatta narttu, jota myös vein ulos.

Isovillakoira Iines

Pieni, mutta pippurinen beagle Mini kävi naapurissamme mummolassa, ja sen bravuuri oli karata meidän ovellemme hakemaan minua lenkille. Sittemmin Mini muutti pysyvästi naapuriimme, mutta siitä ja Nanasta ei tullut ystäviä. Mini oli kuitenkin tärkeä minulle, ja ala-asteaikoina toivoimme Elinan kanssa jatkuvasti Miniä käymään. Sittemmin Minin perheeseen muutti suomenajokoira Rolle, jota olen myös ulkoiluttanut.

Beagle Mini, takana berninpaimenkoira Timo pentuna
Suomenajokoira Rolle

Beagle Penni oli ensimmäinen koira, joka tuli meille hoitoon Nanan muutettua tänne keväällä 2011. Penni on ystävällinen, tottelevainen ja ehkä hieman itsepäinenkin koira. Se on ollut meillä useasti käymässä. Penni on todellinen citybeagle, hillitty ja tasainen, mutta innostuessaan siitä löytyy hyvin vauhtia. Penniä pystyy pitämään vapaana, ja sen luoksetulot ovat vauhdikkaita.

Penni syyskuussa 2014

Persoonallinen siperianhusky Remu ja peloton suomenpystykorvan ja laikan risteytys Tico olivat kaksi koiraa, joita olisin kovin mielelläni ulkoiluttanut jo pikkunatiaisena. Ne asuivat naapurissamme, joten välimatka ei ollut ongelma. Sain kuitenkin pitkään tyytyä kulkemaan lenkeillä mukana, koska niiden omistaja Pauli ei uskaltanut antaa kovasti vetäviä koiriaan minulle. Lopulta sain tahtoni läpi, ja niiden omistaja jätti koiransa kerran Espanjan-reissunsakin ajaksi vastuulleni.

Siperianhusky Remu

Pystylaika Tico

Jackrusselinterrieri Max asuu naapurissamme, aloin ulkoiluttaa sitä vuoden 2010 lopulla. Se oli Nanan ensimmäinen koirakaveri, sopivan pieni, että Nana uskalsi leikkiä sen kanssa. Kävin ulkoiluttamassa Maxia, ja yritin kai vähän kouluttaakin sitä. Aluksi tuntui, ettei pikkuterrieriin saa minkäänlaista otetta, mutta sain kuin sainkin Maxin välillä jopa tottelemaankin.

Jackrusselinterrieri Max

Punainen irlanninsetteri Nelli tuli meille muutaman kerran hoitoon, vaarini oli vinkannut sen omistajalle, että minulta voi kysyä hoitopaikkaa. Nelli oli kenties älykkäin koira, jonka olen tavannut. Vanhempani muistelevat edelleen kaihoten, kuinka Nelliä pystyi pitämään vapaana pihassa, kun haravoitiin, eikä Nelli edes ajatellut lähtevänsä omille teilleen. Nelliä ei tarvinnut komentaa, sille vain kerrottiin, mitä sen toivottiin tekevän. Sille ei tarvinnut hihnaa. Omistajansa kertoman mukaan Nelli oli pentuna mahdoton, söi muun muassa seinän turhautuessaan yksinoloon. Niin vain Nellin omistaja onnistui koulimaan koirasta mitä jaloimman ja tottelevaisimman otuksen. Nelli oli meillä vieraillessaan iästään huolimatta virkeä, se kävi partioretkelläkin minun ja kavereideni kanssa.

Punainen irlanninsetteri Nelli

En ole vielä löytänyt koiraa, jonka kanssa en tulisi toimeen, ja siitä on kiittäminen jokaista näistä koirista. Tärkein oppimani asia on ollut, että koirat ovat yksilöitä. Kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa; se mikä toimii yhdelle, ei auta toisen kanssa. Jokainen koira on omistajalleen paras ja rakkain, eikä ihme.

Everyone thinks they have the best dog and none of them are wrong. - W. R. Purche

Minä ja Nana Laajalahdessa eräänä kesäyönä 2013

8 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Hehe kiitos, kauniisti sanottu. Ja lämmittää erityisesti, koska oon tehnyt tätä aika kauan. Huikeita koiria <3

      Poista
  2. Pakko sanoa täältäkin, että huikea. Mulle tuli sellaiset superlämpimät Herriot-vibat.

    VastaaPoista
  3. Aivan upea postaus! Ja vau niin paljon hienoja persoonia sun koirahistoriassa. Tätä oli tosi kiinnostava lukea.

    Mulla ei ollut päivittynyt blogloviniin tämä teidän uusi osoite, niin missasin kaikki ilmoitukset uusista postauksista. Tulin sitten visitoimaan ja hämmennyin kun oli niin paljon lukemattomia tekstejä :D Nyt pitäisi olla osoite ajantasalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, oon kyllä saanut tutustua hienoihin koiriin joo :)

      Hyvä, kun bongasit uuden osoitteen. Arvostan tosi paljon, että käyt lukemassa ja kommentoimassa <3

      Poista
  4. Niiiin paljon erilaisia koiria, mahtavaa! Toki itselläkin on paljon koirakokemusta kun kotona on aina pyörinyt noin kymmenen koiran lauma, mutta sä olet pääsyt tutustumaan niin moniin eri rotuihin ja sukuihin. Ihailen sitä, kuinka innostunut oot ollut koirista pienestä pitäen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 On se kyllä esimerkiksi tulevaa koiranhankintaa ajatellen tosi kätevää, että mulla on niin monista erilaisista koirista käytännön kokemusta :)

      Poista