sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Minne tie vie, sinne mennä tahdon


Minusta tuntuu, että juuri vasta kirjoitin tänne mökkireissustamme. Päivämäärien lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti karun totuuden: en taaskaan ole kirjoittanut kuukauteen blogiin. Huomasin Instagramin vaikuttavan negatiivisesti blogin päivitykseen, sekä olevan muutenkin täysin turha minulle, joten poistin tilini. Monet ovat kyselleet minulta, miten saan aikani kulumaan, vaikkei minulla ole työ- tai opiskelupaikkaa. Hyvin on tuntunut kuluvan, päivät (ja ilmeisesti kuukaudetkin) vilahtavat ohi ihan huomaamatta. 


Tämän blogitauon aikana minulla on ollut hoidossa yllä olevassa kuvassa poseeraava norfolkinterrieri ja suuri persoona nimeltään Cola. Myös varsin hauska otus, parsonrusselinterrieri Hupi, oli täällä viikon lainassa. Lisäksi olen ulkoiluttanut lievästi sanottuna aktiivista Rippe-bretonia, hienostuneita Amadeus ja Rupert-cottoneita ja sympaattista Muppe-labbistakin. Tietysti myös berninpoika Timo, opaspentu Namu, ja niiden luona hoidossa olleet kultaisetnoutajat Taimi ja Väinö ovat rikastuttaneet lenkkejämme. Olen myös käynyt pari kertaa edellisessä postauksessa esitellyn Hiisi-huskyn luona yhteislenkeillä.

Colan, Namun, Taimin ja Timon kanssa lenkillä - Nana jäi suosiolla Timon omistajan luo lepäämään
Olen tehnyt kaikenlaista muutakin; tavannut ystäviäni, tutustunut uusiin, käynyt keikoilla, soittanut käyrätorvea orkestereissa ja vieraillut eri talleilla. Aikaa on kuitenkin myös löytynyt Nanan kanssa olemiseen - ilman hoitokoiriakin. Minusta on rikkaus, että Nana saa tavata paljon muita koiria, pysyypähän vanhus virkeänä. Se ei ilahdu vieraiden koirien tapaamisesta, joten ilman hoitokoiriani sen koirakontaktit olisivat lähes olemattomia. Sellainen ei mielestäni sovi juuri millekään koiralle, joten on hyvä, että Nana joutuu viettämään aikaa hoitokoirieni kanssa. Pidän kuitenkin vähintään yhtä tärkeänä sitä, että olen välillä myös kahdestaan Nanan kanssa.




Juuri tällaista laatuaikaa oli lenkki, jolta nämä kuvat ovat. Nana rakastaa yli kaiken tavaroiden etsimistä, vaikkei se ole siinä mitenkään erityisen taitava tai sinnikäskään. Piilotan sille sitten bussikortin, remmin tai avaimet, se tekee kaikkensa löytääkseen esineen... Ainakin kunnes Nana kyllästyy, ja alkaa puuhata jotain muuta. Nanalla on todella erilaisia päiviä, siitä selvästi huomaa, että ikää on alkanut tulla. Nana hätääntyy pimeällä nopeasti, jos se ei tiedä missä omistaja liikkuu. Kuulo tai näkö tuntuvat toimivan vaihdellen. Ikinä siltä ei tunnu jäävän huomaamatta, jos keittiöstä kuuluu jotain, mikä voisi merkitä sapuskaa, mutta luoksetulokutsut kaikuvat helposti kuuroille korville.



Lenkitkin ovat erilaisia, välillä Nana tahtoo kävellä todella hitaasti ja haistella jokaisen havunneulasenkin, toisena päivänä se viuhtoo menemään kuin nuori koira. Nana tuntuu (luonnollisesti!) nauttivan siitä, että minulla on välivuoteni takia niin paljon aikaa olla sen kanssa. Olemme olleet viiden kerran arkitaitojen jatkokurssilla Koirakoulu Kontaktissa. Siellä on harjoiteltu erilaisista jutuista luopumista, itsehillintää, varmaa paikallaoloa, toisten koirien ohittamista, luoksetuloa, omalle paikalle menemistä, ja kaikenlaisia muita juttuja, joita on ollut hauskaa tehdä Nanan kanssa. Se on liikuttavan innoissaan kaikesta, mitä sen kanssa vain ikinä keksii tehdä.

Koirakoulussa (ja kontaktissa!), kiitos kuvasta Elina!
Vanhuus ei kuitenkaan tule yksin. Jouluaattona 2014 Nana sai ensimmäisen kerran kohtauksen. Pelästyin silloin käsittämättömän paljon. Olin varma, että koira kuolee siihen paikkaan, vaikkei kohtaus kestänyt muutamaa sekuntia kauempaa. Soitin itku kurkussa luottoeläinlääkärilleni (kahdeksalta jouluaattoaamuna, lienen lempiasiakkaita!), joka vakuutti, että voin tuoda Nanan tutkittavaksi joulun pyhien jälkeen. Mitään merkillistä ei enää ollut havaittavissa, joten eläinlääkärireissu sitten jotenkin jäi. Nana kuitenkin sai alkuvuodesta kaksi uutta kohtausta, joten vein sen tutkittavaksi. Kohtausten syy jäi kuitenkin mysteeriksi, ainoa asia, mitä eläinlääkäri osasi sanoa, että kohtaukset voisivat olla ehkä epileptisiä.


Nanan kohtaukset tulevat niin lievinä ja harvoin, ettei sille ole vielä mielekästä aloittaa kohtauslääkitystä. Jos kohtauksia alkaa tulla enemmän, ne muuttuvat rajummiksi, tai alkavat muutoin haitata normaalia arkea, lääkitys hoidetaan heti kuntoon. Nyt kuitenkin eletään päivä kerrallaan. Ja leikitään paljon niitä etsimisleikkejä.

6 kommenttia :

  1. Voi ihana postaus, kirjotat niin nätisti koirastas... :) Ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Oi Nanaa! Noista kuvista ei kyllä ikinä uskois, että sitä on alkanut ikä painaa. Näyttää niin nuorelta ja onnelliselta, joista jälkimmäistä varmasti onkin :) Toi kuuloon liittyävä juttu kuulostaa NIIN tutulta! Jännä miten fiksuja vanhat eläimet on ja osaa kyllä vetää ihmisiä höplästä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe kiitos, Nanasta saa hyviä ilmekuvia, kun sen kanssa leikkii etsimisleikkejä :D Jep, eläinvanhukset on mainioita otuksia!

      Poista
  3. Jee kiva lukea teidän kuulumisia! :--) Nana vaikuttaa kyllä niin ihanalta persoonalta. Upeita kuvia taas myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu jea parasta ku käyt lukemassa! Onhan se kyllä hauska sesse. Kiitos!! :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.