TAMMIKUU
| Kävimme rakkaan veljentyttöni Junon ja muun perheen kanssa Tammisaaressa mainiolla päiväreissulla |
HELMIKUU
| Muutimme Merrin kanssa Lahteen ja aloitin opiskelun liiketalouden tradenomiksi |
MAALISKUU
| Sain opintojen ohessa käytyä joissain opiskelutapahtumissakin |
HUHTIKUU
| Merrin ensimmäinen koiraystävä Lahest oli tietysti toinen Kulkuri Romaniasta, Karkki |
TOUKOKUU
![]() |
| Toukokuussa pääsin upealle kuukauden matkalle Los Angelesiin vahtimaan veljentyttöäni Junoa |
KESÄKUU
| Merri tapasi monta kertaa kaverini labbispennun Tupun, joka ihastui Merriin |
HEINÄKUU
| Kummipentuni Bilbo oli näääin pieni vielä kesällä, nyt joulukuussa hän on jo Merrin mitoissa |
ELOKUU
| Kävin partioleiri Kimaralla viihtymässä (ja saamassa jonkun flunssan) |
SYYSKUU
![]() |
| Rakas toinen veljentyttöni Solina syntyi syyskuussa, olemme saaneet viettää aikaa yhdessä |
LOKAKUU
![]() |
| Lokakuussa tein paljon retkiä ja ulkoilin, paras retki oli mökkiviikonloppu kavereiden (ja kavereiden koirien) kanssa |
MARRASKUU
| Minulla oli kulttuurimarraskuu: paljon runoja, teatteria ja taidenäyttelyitä. Kuvassa veljentyttöni Juno ja isäni EMMAssa |


