I guess it's all alright

Ai että, tänään oli niin hauska ja hyvä päivä että haluan kirjoittaa. En oikeastaan koe tarpeelliseksi niinkään eritellä syitä päiväni erinomaisuuteen. Lähinnä inspiroiduin ajattelemaan vähän jotain ja yritän vältellä huomisen äikänesseen suunnittelua.

Minulla on ihan hirveä kiire koko ajan nyt parin viikon ajan, stressaan koulu- ja soittojutuista, tuntuu että en ehdi tehdä mitään niistä asioista joista pidän. En ehdi kävellä Nanan kanssa (kiitos isä ja Elina!), en ehdi tallille, en ehdi nähdä kavereitani, en ehdi yhteislenkeille, en ehdi lukea hyviä kirjoja, en ehdi olla yksin ja hengittää.

Tänään kuitenkin huomasin, että

1. Vaikka en ehtisi nyt vähään aikaan tehdä niin paljon asioista joista pidän, se ei haittaa koska nämä asiat eivät mihinkään katoa ja voin palata niiden pariin kun pahimmat kiireet hellittävät.

Mutta toisaalta myös, että

2. Niille hyville ja rentouttaville jutuille on ihan pakko löytää edes joku rako jostain välillä, koska muuten ei jaksa.

Tämän jokseenkin mahdollisesti sekavan tajunnanvirtapostauksen myötä siirryn takaisin stressaamaan huomista äikänkoetta ja kaikkea muuta mahdollista, toivottavasti muilla on rentouttavampi sunnuntai-ilta. Muistakaa hengittää!

Oppia äänesi kuulemaan

Eilen olin koirakoulussa Nanan ja kaverini Elinan kanssa. Olemme Nanan kanssa käyneet muutaman viikon ajan kotikoirien harrastuskurssilla, siellä on ollut todella hauskaa ja olemme saaneet tutustua eri harrastuslajeihin. Melkein joka viikko koirakoululle on selviytynyt erilainen kokoonpano, välillä siellä on ollut minä, Elina, isä tai veljeni Lenno Nanan kanssa. Kerran olin siellä Timonkin kanssa, ei ole tainnut vielä millään viikolla ollut sama porukka paikalla muiden kiireiden takia :D No, onneksi meidän kouluttaja on niin paras ettei ole mitään väliä kuka sinne eksyy ja minkä koiran kanssa, aina on rento meininki ja hyvät treenit.

Tällä kertaa teimme arkitoko-tyyppisiä juttuja, ensin sisällä lyhyesti pari hihnatreenijuttua ja sitten lähdettiin ulos ihanaan auringonpaisteeseen. Elina otti meistä kuvia, näitä oli kiva katsella koska en juuri koskaan saa meistä yhteiskuvia. Ulkona teimme erilaisia variaatioita ohituksista, Nana ei kertaakaan haukkunut kenellekään ja teki hyvää duunia Elinankin kanssa kun annoin välillä koiran hänelle. Vähän se tietysti tuijotteli minun perääni, mutta täytyy kyllä sanoa että olin positiivisesti yllättynyt sen käytöksestä. Nana kun on vähän sellainen koira, ettei se välttämättä motivoidu tekemään muiden kanssa.

Teimme myös sellaista, että pujoteltiin eri houkutusten (leluja, ruokaa, lihalientä ja verta pulloissa) ohi, Nana oli superhieno. Onnistuin jotenkin joko itse potkaisemaan kumoon tai sitten ohjaamaan Nanan yhtä namikuppia päin. Namit lensivät ympäriinsä, mutta Nana ei koskenut niihin kun kielsin, ja se jopa malttoi maata paikalla sen aikaa että sain namit kerättyä takaisin kippoon. Tuo nyt ei välttämättä kaikkien koirien kohdalla ole mikään superhieno suoritus, mutta Nana on niin uskomattoman ahne että olin ylpeä siitä.

Lopuksi tehtiin vielä paikallaoloa, se sujui ihan hyvin. Nanalla ei sinänsä ole ongelmaa maata paikallaan, ongelma tulee siinä vaiheessa kun minun pitäisi palkata sitä. Se nimittäin nousee melkein aina ylös kun laitan käden taskuun/namipussiin... No, onneksi Mea neuvoi todella selkeän ja hyvän tavan lähteä kitkemään sitä ongelmaa joten eiköhän tämä tästä. Tuli kyllä hinku päästä johonkin tokotreeneihin, toivottavasti meidän treenimme saadaan taas käyntiin Oulunkylässä.

Laukkaava sydän ja totinen on poika

Tänään käytiin metsässä Timon, Ilon ja Nanan kanssa. Oli hauska lenkki ja otin jopa kuviakin pitkästä aikaa. Tuntui kuvatessa että mistään ei tule mitään ja kamera on kamala ja en osaa enää kuvata, mutta onneksi oli hyviä malleja ja kaunista valoa paljon.

Meil on tää juttu joka kestää

Kotiuduin eilen Perniön ponitallilta, oli taas todella hauska leiri. Paikalla oli vanhoja tuttuja ja uusia tyyppejä, meillä oli oikein mukava leiriporukka. Kyseessä oli esteleiri, joten hyppäsimme kolme tuntia ja menimme kaksi itsenäisesti. Lisäksi ostin vielä yhden irtotunnin ja lähdimme Emmun kanssa maastoon. Niille, jotka tietävät paikan, voin kertoa että estetunnit hyppäsin Cleolla, Mopella ja Ladylla, itsenäiset menin Sakella (<3) ja Cacrulla ja kävin vielä Sissin kanssa maastossa. Minusta tuntui että en kuvannut leirin aikana juuri ollenkaan, mutta kyllähän kamerasta taas löytyi aika kiitettävästi materiaalia leirivideoon. Tässä se nyt on :) Muistakaa HD!

Nanalle ei kuulu mitään ihmeellistä, en ole valitettavasti ehtinyt viime aikoina kuvaamaan sitä juuri ollenkaan eikä tilanne tule luultavasti muutamaan viikkoon oleellisesti paranemaan. Mutta onneksi huhtikuun puolella aikatauluni muuttuvat vähemmän kiireisiksi, ja silloin varmaan ehdin päivittämään blogiakin useammin.

Anna sataa, tulee sateenkaaria

Maaliskuu on jo edennyt huolestuttavan lähelle puoliväliä, mutta blogissa on ollut hyvin hiljaista. Syy on niinkin yksinkertainen, että olen maannut viikon sängyssä. Ihmettelin heikkoa oloani ja poikkeuksellisen korkeaa kuumetta niin kauan, että useat kavereistani olivat jo ehtineet ehdottaa lääkäriin menemistä. Kun eilen vihdoin suuntasin terveysasemalle, sain tietää että minulla on keuhkoputkentulehdus. Olo parani jo heti eilen illalla kun aloitin antibioottikuurin, eikä kuume toistaiseksi ole noussut.

Olin kuitenkin monta päivää yli 39 asteen kuumeessa, joten aion ottaa rennosti ja rauhassa antibioottikuurin loppuun asti vaikkei kuume enää nousisi. En ole tietenkään pystynyt viemään Nanaa lenkeille, mutta onneksi on ihania perheenjäseniä ja ystäviä. Nanasta ihan selvästi huomaa miten se on ollut huolissaan minusta, se kulkee koko ajan tasan siellä missä minäkin vaikkei normaalisti niin teekään. Lisäksi se on viettänyt kaikki päivät ja yöt nukkuen ihan kiinni minussa, hassu koira.

Minulla ei ole nyt mitään hienoja kuvia tähän hätään edellä mainituista syistä, mutta laitoin pari kesäkuvaa vuodelta -12, koska kun ulos katsoo niin siellähän on melkein kesä! Ja on täysin toisarvoista että ensi viikolla ainakin täällä on taas +1°...

Ei täällä kukaan yksin selvii, tarvii jakajii hyviin hetkiin

Kuvasin Nanaa viime viikon keskiviikkona, mutta nyt vasta ehdin laittaa nämä kuvat blogiin. Viime viikko oli todella heppailupainotteinen, laskeskelin eilen illalla ratsastaneeni kahdeksan tuntia neljässä päivässä. Torstaina ratsastin Cinalla maastossa tunnin ja lisäksi kävin pitkästä aikaa jopa ratsastustunnilla, ratsuna toimi Wäiskin varsa, kuusivuotias Artemis. Perjantaina lähdimme aamulla ajamaan kohti Kolia kohti Ronjan ja Katjan (jolle kiitos lopuista kuvista!) kanssa. Päämäärämme oli ihastuttava issikkatalli Paimentupa. Mukana oli myös Katjan labradorinnoutaja Muppe, totta kai. Nana meni Milo-bordercollien omistajalle Marille hoitoon viikonlopuksi.

Ratsastin perjantaina ensimmäisen maaston rauhallisella Graunilla, vanhalla ja viisaalla tallin isoimmalla issikalla. Oli ihan uskomaton tunne kun sai antaa hevosen laukata pitkillä ohjilla ilman että tarvitsi lainkaan pelätä mitä se keksii. Olin ensimmäistä kertaa issikan selässä ja sain myös ensimmäistä kertaa kokeilla miltä töltti ja liitopassi tuntuvat. Markus veti maaston viisivuotiaalla Väinö-issikalla, jolla oli välillä vaikeuksia malttaa pysyä polulla. Maisemat siellä Kolilla olivat jotain ihan käsittämätöntä ja metsässä oli todella hiljaista. En voi riittävästi hehkuttaa kuinka paljon nautin olostani Paimentuvalla. Kaikki hevoset olivat niin onnellisia ja kilttejä, ne tekivät mielellään töitä eikä niitä tarvinnut pakottaa lainkaan. Meillä oli todella hauskaa koko ajan, en muista milloin olen viimeksi nauranut niin paljon yhden viikonlopun aikana.

Lauantaina ratsastin ensimmäisen kahden tunnin maaston Skjannilla, se on hauska ja mukavan reipas otus. Markus veti maaston Fagrilla, eikä vauhtia puuttunut. Skjannin autopilot (kuten Markus kutsui issikoiden tapaa toistaa tunnollisesti kaikki edellä kulkevan päähänpistot) toimi moitteettomasti vaikka kyseessä onkin nuori hevonen.

Minä Skjannin selässä ja Markus+Fagri

Skjanni

Kun Markus kysyi kenellä haluamme ratsastaa iltapäivän maaston, toivoin Skjannia ja lisäsin vitsillä perään että voisin ottaa Väinönkin. En millään uskonut, että voisin saada sen, mutta iltapäivällä tallissa Markus kysyi otanko Väinön vai Skjannin. Totta kai valitsin sitten Väinön, ja sain kunnian olla ensimmäinen sen selkään kiipeävä asiakas. Oli todella hauska maasto, rakastuin Väinöön ihan täysin. Se käyttäytyi todella kiltisti, välillä piti vain tutkia ympäristöä, katsella ympäriinsä, yrittää syödä kuusenoksia ja kokeilla uusia reittejä. Meinasimme törmätä puuhunkin kun annoin Väinön toteuttaa halunsa tutkia mitä hauskaa metsästä löytyykään... Silti Väinö oli muiden hevosten tapaan todella luotettava, annoin sillekin laukatessa pitkät ohjat eikä ongelmia tullut. Sen töltti oli todella tasainen, todella hieno hevonen! Haluan ehdottomasti mennä sillä taas maastoon kun seuraavan kerran pääsen Kolille.

Väinö <3

Markus, joka veti kaikki maastot, osasi käsitellä hevosia mitä hienoimmin. Hän oli koko ajan ystävällinen niille, keskusteli ratsulleen ja kohteli kaikkia hevosia aina ehdottoman reilusti ja johdonmukaisesti. Tuli jotenkin sellainen olo, että kaikkien hevosihmisten pitäisi tavata Markus, saada nähdä hänen tapansa kohdella hevosia ja mahdollisesti oppia häneltä jotain uutta. Aivan liian usein näkee ihmisiä, jotka suuttuvat hevoselleen, riuhtovat ja huutavat eivätkä ymmärrä lainkaan hevosta lajina tai tiedä mitään niiden käyttäytymisestä. Sellaisesta ei onneksi ollut tuolla jälkeäkään, tuli niin hyvä mieli kun sain olla noin hienojen eläinten ja ihmisten kanssa koko viikonlopun.

Ajomatkaa oli reilut viisi tuntia, mutta kotimatkamme kesti kuitenkin kymmenisen tuntia :D Ajoimme Naaranlahden ohi, jossa Katja ja Ronja ovat olleet kesäisin. Päätimme poiketa sinne: minä ja Ronja päädyimme Viki ja Pirita-suokkien kanssa maastoilemaan. Oli todella hauskaa, tuntui vain todella oudolta olla "valtavan" suomenhevosen selässä kun oli tottunut issikoihin. Pysähdyimme matkalla ties kuinka monta kertaa, mutta matka ei oikeastaan edes tuntunut pitkältä.

Oli käsittämättömän hieno reissu, tulipahan ainakin heppailtua tarpeeksi. Tai no, ei kai sitä ikinä voi heppailla tarpeeksi! Nyt täytyy etsiä jostain aikaa, jotta saan jatkossakin viettää tarpeeksi aikaa tallilla. Siitä tulee vain niin kovin hyvä mieli. Juuri nyt koulunkäynti ei oikein innosta, mutta muuten kaikki sujuu oikein hyvin. Nanan tassuhaava alkaa olla jo hyvässä kunnossa, kevät tulee ja elämä hymyilee.